Suomeksi | In English | På svenska

 


SIBELIUS-AKATEMIAN LAULUMUSIIKIN OSASTO

Sibelius-Akatemian www-sivut ovat uudistuneet. Vanhaa osastosivua ei enää päivitetä.
Tutustu uusiin esittelysivuihin: Laulu ja korrepetitio, Ooppera.

Laulumusiikin osastolla taiteellinen toiminta ja pedagogiikka tukevat musiikin maisterin tutkintoon johtavaa opiskelua. Laulumusiikin koulutusohjelma tarjoaa monipuolisen ja laaja-alaisen koulutuksen, joka tähtää vahvaan ammattitaitoon sekä taiteellisen persoonan ja ennakkoluulottomuuden vahvistamiseen. Maisteriopinnoissa syventymisvaihtoehtoina ovat ooppera, lied/oratorio ja pedagogiikka sekä korrepetitio. Opiskelijoita osastolla on noin 50. Oopperakoulutus on tärkeä osa laulumusiikin osaston toimintaa. Vuonna 2008 käynnistynyt korrepetiittorikoulutus toimii läheisessä yhteistyössä oopperakoulutuksen kanssa.

Laulumusiikin osaston opettajat edustavat alansa huippua. Monet heistä ovat tunnettuja esiintyviä taitelijoita. Ulkomaisia asiantuntijoita vierailee osastolla mm. mestarikurssien yhteydessä.

Kansainvälisyys onkin tärkeä osa laulumusiikin osaston toimintaa. Yhteistyötä tehdään monien ulkomaisten musiikkikorkeakoulujen kanssa. Kansainvälisen yhteistyön puitteissa laulumusiikin osasto osallistuu mm. joka toinen vuosi järjestettävään Pohjoismaisten oopperakorkeakoulujen biennaleen.

Laulumusiikin osasto järjestää opiskelijoilleen runsaasti esiintymistilaisuuksia oopperaproduktioiden ja erilaisten konserttien muodossa.

01.09.2011 Sjöblom Juha